Futura 3/2024

Futura 3/2024 -numeron teemana on Tulevaisuuden sivistys. Sen vierailevina päätoimittajina toimivat Otto Tähkäpää, Päivi Nilivaara ja Maija Viherä.

Sivistys on aina elänyt ajassa ja etsinyt vastauksia kunkin aikakauden kiperimpiin kysymyksiin. Sivistys on merkittävä yhteiskunnallinen muutosvoima ja sillä on ollut tärkeä rooli esimerkiksi suomalaisen kansakunnan luomisessa ja hyvinvointivaltion rakentamisessa.

Tällä hetkellä elämme maailmassa, joka kamppailee monen murroksen keskellä. Ekologinen kestävyysmurros, tekoälyn nopean kehitys, työn ja osaamisen muutokset sekä demokratian kriisin kaltaiset ilmiöt haastavat pohtimaan sivistyksen tulevaisuuksia ja sen eettisiä ulottuvuuksia. Miten megatrendit muuttavat käsitystämme sivistyksestä? Miltä näyttävät sivistyksen vaihtoehtoiset tulevaisuudet? Millaista sivistystä toivottava tulevaisuus edellyttää? Sopivatko sivistys ja osaaminen samaan tulevaisuusmaisemaan? Entä kuuluuko sivistys kaikille?

Kirjoittajakutsu

Sivistys on aina elänyt ajassa ja etsinyt vastauksia kunkin aikakauden kiperimpiin kysymyksiin. Sivistys on merkittävä yhteiskunnallinen muutosvoima ja sillä on ollut tärkeä rooli esimerkiksi suomalaisen kansakunnan luomisessa ja hyvinvointivaltion rakentamisessa.

Tällä hetkellä elämme maailmassa, joka kamppailee monen murroksen keskellä. Ekologinen kestävyysmurros, tekoälyn nopean kehitys, työn ja osaamisen muutokset sekä demokratian kriisin kaltaiset ilmiöt haastavat pohtimaan sivistyksen tulevaisuuksia ja sen eettisiä ulottuvuuksia. Miten megatrendit muuttavat käsitystämme sivistyksestä? Miltä näyttävät sivistyksen vaihtoehtoiset tulevaisuudet? Millaista sivistystä toivottava tulevaisuus edellyttää? Sopivatko sivistys ja osaaminen samaan tulevaisuusmaisemaan? Entä kuuluuko sivistys kaikille?

Kutsumme mukaan sivistystä eri tieteenaloilta ja metodologisista lähtökohdista tarkastelevia kirjoittajia. Toivomme kirjoitusten avaavan moninaisia näköaloja sivistyksen tulevaisuuksiin. Ne voivat lähestyä sivistystä esimerkiksi ekologisen kriisin ja kestävyysmurroksen, tekoälyn ja digitalisaation tai demokratian ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Olemme kiinnostuneita myös kasvatuksen ja koulutuksen roolista ja mahdollisuuksista tulevaisuuden sivistyksen rakentajina.

Mahdollisia aiheita ovat esimerkiksi:
– sivistyskäsitys ajassa / sivistyskäsityksen murros
– tulevaisuudentutkimus, teoreettiset avaukset
– ekososiaalinen ja/tai planetaarinen sivistys / sivistys ja kestävyysmurros
– Sivistys tekoälyn ajassa
– Sivistys, jatkuva oppiminen ja osaamisen eetos
– Sivistys, demokratia ja kansalaisyhteiskunta
– sivistynyt keskustelu
– vapaan sivistystyön tulevaisuus
– formaali ja informaali oppiminen

Futura on kunnianhimoisesti monitieteisiä ja -näkökulmaisia tulevaisuuskeskusteluja edistävä tiedelehti. Futurassa julkaistaan niin vertaisarvioitavia artikkeleita, artikkeleita, katsauksia, kirja-arvosteluja, puheenvuoroja kuin muita vapaamuotoisempia kirjoituksia. Kirjoitusten tulee olla tulevaisuudentutkimukseen ja ennakoinnin maailmaan kytkeytyviä ja siksi kirjoituksissa tulisi käyttää myös tulevaisuudentutkimuksen lähteitä. Kirjoitusohjeet.

Tarvittaessa ota yhteyttä: sivistyksentulevaisuus@gmail.com

Tähän numeroon 3/2024 ehdotettavat tekstit ja abstraktit tulee lähettää FUTURA-lehden toimituksen portaaliin: https://journal.fi/futura. Maksimissaan 250 sanan abstraktien määräpäivä on 8.1.2024. Hyväksyttyjen abstraktien pohjalta syntyvien valmiiden tekstien määräpäivä on 13.5. vertaisarvioiduille teksteille ja 1.8. muille teksteille. Futura 3/2024 ilmestyy painettuna sekä sähköisesti Lehtiluukku.fi-alustalla lokakuussa 2024.

Futura 2/2024

Sisällysluettelo:

KIRJOITTAJAKUTSU

Futuran 2/2024-numeron teemana on Transformatiivinen tulevaisuustyö. Sen vierailevina päätoimittajina toimivat Sanna Ketonen-Oksi, Minna Halonen ja Matti Minkkinen.

Tulevaisuudentutkimus on alan alkuvaiheista lähtien pyrkinyt saamaan aikaan toivottavia muutoksia ja vaikuttamaan yksilöihin, organisaatioihin, ja yhteiskuntiin. Tässä Futurassa tavoitteemme on käydä keskustelua transformatiivisen tulevaisuustyön teorioista, metodeista, käytännön esimerkeistä ja arvioinnista jne. Erityisen kiinnostuneita olemme muutosprosessien ja niiden edellytysten tai esteiden syvällisestä ymmärtämisestä sekä niiden vaikutuksista.

Kutsumme mukaan transformatiivista tulevaisuustyötä eri tieteenaloilta ja eri näkökulmista tarkastelevia kirjoittajia. Näkökulmana voi siis yhtä hyvin olla vaikkapa oppimista, liike-elämää tai yhteiskunnallista muutosta edistävä tulevaisuustyö kuin esimerkiksi teemaan liittyvä käsitteellinen pohdinta tai mahdollisten tulevaisuuden kehityssuuntien tarkastelu. Kirjoitukset voivat käsitellä myös (uusia) menetelmiä, joskin toivomme pääpainon olevan siinä, miten ne edistävät transformatiivisuutta.

Mahdollisia aiheita ovat esimerkiksi:

  • kriittisen ja transformatiivisen tulevaisuudentutkimuksen ominaispiirteet ja/tai kehitys
  • tulevaisuudentutkimuksen ja/tai ennakoinnin rooli transformatiivisen muutoksen edistäjänä
  • transformatiivisen toimijuuden ilmenemisen tavat (milloin, miten)
  • uudet ja nousevat teknologiat transformatiivisen tulevaisuustyön mahdollistajana
  • transformatiivisen tulevaisuustyön käytännön soveltaminen eri aloilla
  • tulevaisuustyön vaikutusten ja toimijuuden muutoksen arviointi

Futura on kunnianhimoisesti monitieteisiä ja -näkökulmaisia tulevaisuuskeskusteluja edistävä tiedelehti. Futurassa julkaistaan niin vertaisarvioitavia artikkeleita, artikkeleita, katsauksia, kirja-arvosteluja, puheenvuoroja kuin muita vapaamuotoisempia kirjoituksia. Kirjoitusten tulee olla vahvasti tulevaisuudentutkimukseen ja ennakoinnin maailmaan kytkeytyviä ja siksi kirjoituksissa tulisi käyttää tulevaisuudentutkimuksen lähteitä. Kirjoitusohjeet: https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2011/10/Futuran_ohjeita_kirjoittajille-2.pdf.

Tarvittaessa ota yhteyttä: sanna.ketonen-oksi@laurea.fi.

Tähän numeroon 2/2024 ehdotettavat tekstit ja abstraktit tulee lähettää FUTURA-lehden toimituksen portaaliin: https://journal.fi/futura. Maksimissaan 250 sanan abstraktien määräpäivä on 08.06.2023. Hyväksyttyjen abstraktien pohjalta syntyvien valmiiden tekstien määräpäivä on 15.01.2024 vertaisarvioiduille teksteille ja 28.02.2024 muille teksteille.

Kevätkokous 2023

KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN

Maanantaina 24.4.2023 klo 15 alkaen.
(kutsu pdf-muodossa)

Virallinen kokouspaikka on Tieteiden talolla (sali 505, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki).
Etäosallistuminen on kuitenkin mahdollista*. Etäyhteys järjestetään Zoom-alustan kautta.

Tarkemmat saapumisohjeet tai kokouksen osallistumislinkki lähetetään vain
ao. ohjeiden mukaisesti etukäteen ilmoittautuneille.

§ § §

OHJELMA

klo 15.00 Malaska-opinnäytetyöpalkinnon julkistaminen ja palkittujen töiden lyhyt esittely (lisätietoja)
klo 15.30 sääntöuudistukseen liittyen vapaamuotoinen kysymys ja vastaus -tilaisuus
klo 16.00 kevätkokous alkaa

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat sääntömääräiset ja hallituksen esittämät asiat:

1 § Kokous avataan ja todetaan yhdistyksen sääntöjen mukaisesti päätösvaltaiseksi ja oikein koolle kutsutuksi.
2 § Valitaan kevätkokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja pöytäkirjantarkastajat.
3 § Käsitellään hallituksen kertomus seuran toiminnasta ja taloudesta vuodelta 2022.
4 § Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle.
5 § Sääntömuutosehdotus seuran sääntöjen ajanmukaistamiseksi
6 § Kokouksen päättäminen

Hallitukselle ei ole määräpäivään mennessä esitetty muita asioita käsiteltäväksi kokouksessa. Huom! Kevätkokoukseen osallistumisen, etänä tai paikan päällä, edellytyksenä on ilmoit­tau­tuminen etukäteen, viim. 17.4.2023 lomakkeella: .

Vuosikokouksen liitteet päivitetään luettaviksi ja kommentoitaviksi . Jäsenille on myös sähköpostitse lähetetty erillinen kutsu osallistumaan sääntöehdotuksen kommentointiin. Ota yhteyttä, jos et saanut kutsua!

Opinnäytetyöpalkinnon julkistaminen klo 15 on avoin kaikille kiinnostuneille, ja sen jälkeinen ohjelma on vain jäsenille. Zoom-linkki kevätkokousohjelmaan lähetetään vain ilmoittautuneille ja heidän jäsenyytensä (yhteisö­jäsenten osalta valtakirja) tarkistetaan.

Kommentteja tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen voi tehdä suoraan Google Drive -tiedos­toihin tai lähettää seuran toimistolle (tutuseura@gmail.com) 21.4.2023 mennessä.

Tervetuloa!

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran hallitus

* Seuran sääntöjen pohjalta seuran hallitus on päättänyt mahdollistaa osallistumisen kevätkokoukseen 24.4.2023 sekä paikan päällä että etäalustan kautta. Virallinen kokouspaikka on Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki). Hallitus on myös päättänyt, että asiamiesten käyttöä ei mahdollisteta henkilöjäsenten osalta ja että kokoukseen on ilmoittauduttava etukäteen, viim. 17.4.2023.

Futura 4/2023

KIRJOITTAJAKUTSU

Futuran 4/2023-numeron teemana on Tulevaisuustietoisuus ja tulevaisuudentutkimuksen filosofia. Sen vierailevina päätoimittajina toimivat Sanna Ahvenharju, Osmo Kuusi ja Veli Virmajoki.

Kutsumme kirjoittajia tarkastelemaan niitä perustavia kysymyksiä, joita tulevaisuustietoisuus herättää tulevaisuusajattelusta ja tulevaisuudentutkimuksesta alana. Tulevaisuustietoisuus koostuu viidestä osa-alueesta, joista jokainen herättää periaatteellisia kysymyksiä. Toivomme kirjoitusten käsittelevän tulevaisuustietoisuuden osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä. Osa-alueet ovat:

Aikaperspektiivi. Mikä on ajan ja temporaalisuuden rooli tulevaisuudentutkimuksessa? Miten menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus liittyvät toisiinsa? Miten eri toimijoiden aikakäsitykset ja -kehykset vaikuttavat tulevaisuuteen ja tulevaisuudentutkimukseen?

Toimijan uskomukset/asenteet. Miten uskomuksemme tulevaisuudesta vaikuttavat tulevaisuuteen? Mikä tulevaisuusajattelun ja -tutkimuksen merkitys on tulevaisuuden muokkaamisesta? Millä aikavälillä uskomuksemme ratkaisevat? Mitä uskomuksemme tulevaisuudesta koskevat, mihin asti ne ulottuvat ja mikä niiden alkuperä on? Onko uskomus yksilön vaikutusmahdollisuuksista tulevaisuuden toteutumiseen todellista vai illuusio?

Avoimuus vaihtoehdoille. Mikä on vaihtoehtoisten tulevaisuuksien luonne ja merkitys? Millaisiin aikajänteisiin nämä vaihtoehdot voivat liittyä – huomiseksi emme paljoa ehdi tehdä, sadan vuoden päähän emme näe selvästi? Onko vaihtoehtoisilla tulevaisuuksilla roolia vaihtoehtoisten totuuksien maailmassa? Miten tulevaisuudentutkimuksen vaihtoehtoiset tulevaisuudet voidaan erottaa erilaisista vaihtoehtoisista totuuksista?

Systeeminäkökulma. Miten ihmisen, yhteiskunnan, kulttuurin ja luonnon vuorovaikutukset voidaan ymmärtää tavalla, joka auttaa tulevaisuuden ymmärtämisessä? Miten kausaliteetti voidaan ymmärtää tulevaisuudentutkimuksessa? Mikä on yksinkertaistamisen ja idealisaation rooli tulevaisuudentutkimuksessa? Miten monimutkaisia tavoitteita meillä voi olla tulevaisuudessa?

Muista välittäminen/eettisyys. Miten voidaan tutkia sitä, miten arvot muuttuvat? Miten mahdollisesti toisenlaisiin arvoihin, jotka tulevaisuudessa voivat vallita, tulisi suhtautua? Miten arvot, oikeudenmukaisuus ja oikeintoiminen tulisi ottaa huomioon tulevaisuusajattelussa ja tulevaisuudentutkimuksessa? Millä aikajänteellä tulevaisuuden hyvyys/toivottavuus voidaan mitata? Miten voidaan määrittää visio hyvästä tulevaisuudesta? Kuinka voimme ottaa huomioon tulevien sukupolvien oikeuksia? Kuinka voimme tietää tulevien sukupolvien tarpeista ja kuinka pitkälle tulevaisuuteen meidän pitäisi yrittää ottaa niitä huomioon?

Lopulta voidaan kysyä, mikä on tulevaisuustietoisuuden suhde tulevaisuuden tietämiseen. Onko tulevaisuustietoisuus välttävä tai riittävä ehto tiedolle tulevaisuudesta? Edellyttääkö tulevaisuudentutkimus tutkijoiden tai tutkimukseen osallistuvien tulevaisuustietoisuutta? Voidaanko tulevaisuutta edes tietää, vai voimmeko vain tiedostaa siihen liittyviä yleisiä teemoja (kuten avoimuus, epävarmuus, arvolatautuneisuus jne.)

Tulevaisuudentutkimus on oleellisesti aikaan kytkeytyvä ala. Toivommekin, että periaatteellisia kysymyksiä pohdittaisiin erityisesti huomioiden erilaiset aikaan ja temporaalisuuten liittyvät tarkastelut.

Haemme avoimesti tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin maailmaa käsitteleviä vertaisarvioitavia artikkeleita, artikkeleita, katsauksia, kirja-arvosteluja, puheenvuoroja ja muita vapaamuotoisempia kirjoituksia. Kirjoituksissa tulisi käyttää tulevaisuudentutkimuksen lähteitä. Kirjoitusohjeet: https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2011/10/Futuran_ohjeita_kirjoittajille-2.pdf.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: Veli Virmajoki, vevirm@utu.fi.

Tähän numeroon 4/2023 ehdotettavat tekstit ja abstraktit lähetetään FUTURA-lehden toimituksen portaaliin: https://journal.fi/futura. Vertaisarvioitavien artikkeleiden määräpäivä on 15.7.2023 ja muiden tekstien 15.8.2023. Vertaisarvioitavien ja tavallisten artikkelien osalta pyydetään lähettämään ensin maksimissaan 250 sanan abstrakti 14.4.2023 mennessä.

Futura 3/2023

Avoin teemanumero: Tulevaisuustiedon laajeneva kenttä

Sisällysluettelo

Pääkirjoitus:
Tulevaisuustiedon laajeneva kenttä / Juho Ruotsalainen

Referee-artikkelit:
What is a food system scenario made of? Review of scenario elements in Finnish, European and Global studies / Kalle Aro, Karoliina Rimhanen, Pasi Rikkonen and Titta Tapiola

Yksityiset tiedustelutoimijat tulevaisuustiedon tuottajina / Roope Tuovila

Artikkelit:
Marsin ja Chilen talous / Olli Hasu

Siunauksen signaalit – Kirkko etsimässä hengellisyyden heikkoja signaaleita / Lari Lohikoski

Ennakointi työelämäläheisessä opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakoulussa / Anne Mecklin

Ammatillisen korkeakoulutuksen mahdollisia tulevaisuuskuvia vuoteen 2030 / Mauri Kantola, Mervi Friman, Pentti Rauhala, Hannu Kotila ja Tapio Kalevi Huttula

Kommentti Kantola et al. artikkeliin: Korkeakouluvisiot kohtaavat haasteellisen tulevaisuuden / Osmo Rauhala

In Memoriam:
Muistokirjoitus: Matti Leskinen 1941–2023 / Erkki Aalto ja Marja-Liisa Viherä

*
Tilaukset: toimisto@tutuseura.fi.
*

Kirjoittajakutsu

Futura 3/2023 on monen vuoden teemoitettujen numeroiden jälkeen täysin avoin kaikenteemaisille teksteille, joten nyt kannattaa tarjota artikkeleita itseäsi kiinnostavista aiheista!
Vierailevana päätoimittajana toimii väitöskirjatutkija Juho Ruotsalainen (Turun yliopisto).

Haemme avoimesti tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin teemoja käsitteleviä vertaisarvioitavia artikkeleita, artikkeleita, katsauksia, kirja-arvosteluja, puheenvuoroja ja muita vapaamuotoisempia kirjoituksia. Kirjoituksissa tulisi käyttää tulevaisuudentutkimuksen lähteitä. Kirjoitusohjeet: https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2011/10/Futuran_ohjeita_kirjoittajille-2.pdf.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: juho.ruotsalainen(at)utu.fi.

Tähän numeroon 3/2024 ehdotettavat tekstit ja abstraktit lähetetään lehden toimituksen portaaliin: https://journal.fi/futura. Vertaisarvioitavien artikkeleiden määräpäivä on 15.5.2023 ja muiden tekstien 30.5.2023. Vertaisarvioitavien ja tavallisten artikkelien osalta pyydetään lähettämään ensin maksimissaan 250 sanan abstrakti 8.2.2023 mennessä.

Futura 2/2023

Top Ten Futures: Syvän epävarmuuden aika

Futura 2/2023 -numero käsittelee Top Ten Futures -seminaarin teemoja, eli epävarmuutta ja monentasoista resilienssiä. Vieraileva päätoimittaja: Leena Ilmola.

Sisällysluettelo

Pääkirjoitus
Radikaali ajattelutavan muutos tarpeen / Leena Ilmola-Sheppard

Johdanto
Miksi resilienssiä tarvitaan juuri nyt? Johdanto teemanumeron aiheisiin / Leena Ilmola-Sheppard

Referee-artikkelit
Delfoi-menetelmä kätköissä olevien ilmiöiden esiin kaivamisessa: kohteena terveydenhuoltojärjestelmän tuntemattomat kriisidynamiikat / Pauli Rautiainen, Ossi Heino ja Matias Heikkilä

Anticipating host nation support logistics in 2040 from the perspective of the Finnish Defence Forces / Ville Nokipii and Sari Uusipaavalniemi

Epävarmuuden arvioinnin ja ymmärryksen haasteita: kokemuksia luonnonvarojen hallinnoinnista ja ympäristöriskilaskennasta / Sakari Kuikka

Artikkelit
Kuinka varmistaa tulevaisuuden ruokaturva toimimalla resilientisti / Sirpa Kurppa

Tulevaisuusresilientti kaupunki: miten päättäjien pitäisi muuttaa ajatteluaan? Kaupunkiympäristö ja sen suunnittelu läpivalaistuna / Sirkka Heinonen

Top Ten -teesikatsaukset
Makrotalouden resilientit rakenteet: Kymmenen teesiä / Tero Kuusi –

Top Ten Futures -seminaarin avauspuheenvuoro 10.2.2023 / Sirpa Paatero

Miten yritys tekee päätöksiä, kun näkyvyys on lähellä nollaa? / Esa Hyvärinen

Luottamus ja sosiaalinen resilienssi: luottamusta lisäävät ja vähentävät tekijät / Heikki Hiilamo

Tarvitsemme hiilineutraaliuuden vallankumouksen / Hilppa Gregow

Näkökulmia survivalistisesta tulevaisuussuhteesta / Marjukka Parkkinen

Kirja-arvio
Epookin reunalla – Ukrainan sota paineen nostattajana ja uuden vallankumouksen synnyttäjänä? / Riku Viitamäki ja Sirkka Heinonen

Tilaukset: toimisto@tutuseura.fi

KIRJOITTAJAKUTSU

Haemme tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin teemoja resilienssin ja epävarmuuden näkökulmasta käsitteleviä vertaisarvioitavia artikkeleita sekä muita tekstejä. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: ilmola@iiasa.ac.at. Kutsua voi myös jakaa tutuille Facebookissa: www.facebook.com/events/9031431660207901.

Numeroon 2/2023 ehdotettavat tekstit ja abstraktit lähetetään lehden toimituksen portaaliin: https://journal.fi/futura.

Vertaisarvioitavien artikkeleiden määräpäivä on 15.3.2023 ja muiden tekstien 30.3.2023. Vertaisarvioitavien ja tavallisten artikkelien osalta pyydetään lähettämään ensin maksimissaan 250 sanan abstrakti 15.2.2023 mennessä.

Top Ten Futures XIII (2023): Syvän epävarmuuden aika – Miten siinä pärjäämme?

Perjantai 10.2.2023 klo 10.00-16.00
Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki 

Tulevaisuuksientutkimuksen ydinkysymyksiin on aina kuulunut, kuinka hallita epävarmuutta. Kysymys on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan Tulevaisuudentutkimuksen seuran yli 40-vuotisen historian aikana. Vaikka Covid-pandemia ja sota Ukrainassa yllättivät, niitä ja tulevia yllätyksiä ennakoivat heikot signaalit. Niitä vauhdittavat megatrendit kuten globalisaatio, populismin ja autoritaaristen valtioiden nousu, ilmastonmuutos ja lajikato, sekä ihmisten ja koneiden suhdetta syvällisesti muuttava tekoäly. 

Top Ten -seminaari XIII keskittyy tulevaisuuden epävarmuuden hallintaan erityisesti resilienssiä lisäämällä. Top Ten -formaatissa kukin alustaja esittelee seminaaripuheenvuorossaan noin kymmenen tulevaisuusteesiä seminaarin teemasta ja voi syventää tarkasteluaan Futura-lehden erikoisnumerossa.   

OHJELMA

Klo 10.00 Avaus

Tervetulosanat Tapani Martti, Tulevaisuudentutkimuksen seuran puheenjohtaja

Tulevaisuuden epävarmuus ja siihen varautuminen, ministeri Sirpa Paatero

Millaista on resilientti toiminta, 10 keskeistä piirrettä, systeemitutkija, tekniikan tohtori Leena Ilmola-Sheppard ja emeritaprofessori Sirkka Heinonen

klo 10.40 Ekologisten järjestelmien resilienssi
Kuinka varmistaa tulevaisuuden ruokaturva toimimalla resilientisti, professori emerita Sirpa Kurppa

Ilmastonmuutoksen aiheuttamiin yllätyksiin varautuminen, yksikön päällikkö Hilppa Gregow Ilmatieteen laitos

11.40 Lounastauko (omakustanteinen – vinkkejä lounaspaikoiksi!)

12.30 Talouden resilienssi
Makrotalouden resilientit rakenteet
, tutkimusjohtaja Tero Kuusi, ETLA

Miten yritys tekee päätöksiä, kun näkyvyys on lähellä nollaa, Head of CEO Office, Esa Hyvärinen, Fortum

13.30 Ajattelun resilienssi

Resilientti sosiaalinen järjestelmä: kuinka tukeutua joukkojen viisauteen ja ehkäistä joukkojen tyhmyyttä, professori Heikki Hiilamo

Tulevaisuusresilientti kaupunki: miten päättäjien pitäisi muuttaa ajatteluaan – emeritaprofessori Sirkka Heinonen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

14.30 Kahvitauko

14.45 Ihmisen mittainen resilienssi

Kaikesta selviäminen: näkökulmia survivalistisesta varautumisesta – Marjukka Parkkinen, tulevaisuudentutkimuksen tohtorikoulutettava

Kriisiytymättömyys terveydenhuoltojärjestelmän kriisinä  – Pauli Rautiainen, sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto  

15.45 Päätös – mitä opimme tänään – Leena Ilmola

Päättyy n. 16.00

*

Linkki ohjelman pdf-versioon: päivitetty Top Ten Futures -ohjelma
Ohjelmamuutokset mahdollisia.

*

Hinta:

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsenet 61 euroa
opiskelijat 31 euroa
muut 107 euroa

Hinta sisältää seminaarin, aamukahvin ja iltapäiväkahvin TAI etäosallistumisen, eli etäosallistujille on sama hinta.
Peruutukset maksutta 3.2.2023 asti, sen jälkeen palautetaan vain 50 % osallistumismaksusta.

Ilmoittautumiset tästä linkistä:

Syyskokous 2022

Kiitos Olli Hietaselle mielenkiintoisesta syyskokousalustuksesta sekä kaikille osallistujille antoisista keskusteluista! (Alustus nauhoitettiin, ja jos löytyy innokas vapaaehtoinen tekstittämään sen niin voimme ladata esityksen YouTubeen!)

Onnea myös uusille hallituksen jäsenille, jotka valittiin kaudelle 2023-24: 
Varsinaiset jäsenet: Päivi Luna, Ari Paanala, Toni Stubin, Tero Villman
Varajäsenet: Erkki Aalto, Timo Bergman, Kirsi Kellokangas, Max Stucki
Lisäksi hallituksessa jatkavat kaudelle 2022-23 valitut.

Seuralle vahvistettiin myös toimintasuunnitelma, talousarvio (tuotot ja kulut eriteltyinä) sekä esitys uudeksi strategiaksi (joka siistitään vielä muotoilun osalta)!

* * * *

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 
tiistaina 1.11.2022 klo 18.00 alkaen
(Huom! alustus jo klo 17, ks. alla)

Virallinen kokouspaikka on Tieteiden talo, sali 504 (Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki).  
Etäyhteys järjestetään Zoom-palvelun kautta. 

Huom! Syyskokoukseen osallistumisen edellytyksenä on ilmoittautuminen etukäteen, viimeistään 25.10.2022: . Zoom-linkki ja/tai saapumisohjeet lähetetään vain ilmoittautuneille ja heidän jäsenyytensä (yhteisöjäsenten osalta valtakirja) tarkistetaan. Lisätietoja kutsun kääntöpuolella.  

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:   

1.  Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus  
2.  Syyskokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta  
3.  Seuran toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen vuodelle 2023  
4.  Jäsenmaksujen suuruus vuonna 2023 varsinaisten jäsenten, nuoriso- ja opiskelijajäsenten sekä yhteisöjäsenten osalta
5.  Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle
6.  Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta
7. Vahvistetaan seuralle strategia  
8. Sääntömuutosehdotus: yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot -kohdan päivittäminen sekä sääntöjen yleinen ajanmukaistaminen
9.  Muut asiat 

*  *  *  * 

Ennen syyskokousta, 1.11.2022 klo 17.00 tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvos Olli Hietanen 
alustaa aiheesta  Tulevaisuusvaliokunnan toiminta ja tulevaisuusvaliokuntien maailmankokous

Huom! Alustus pidetään myös etänä Zoom-alustan kautta.  
Syyskokous on vain jäsenille, mutta alustustilaisuus (etäosallistuminen) on avoin kaikille kiinnostuneille, eli myös ei-jäsenille. Lähiosallistuminen Tieteiden talolla on rajallisen tilan takia varattu vain jäsenille. 

Pelkästään alustusta etäyhteydellä seuraamaan tulevat voivat ilmoittautua 30.10.22 mennessä:  tai tarvittaessa os. tutuseura@gmail.com. 

Tervetuloa! 

Helsingissä 6.10.2022 

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n hallitus 

* * *

Kokouksen materiaalit ja niiden kommentointi:

Vuosikokouksen liitteet eli toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä sääntömuutosehdotukseen ja strategiaan liittyvät materiaalit ovat luettavissa ja kommentoitavissa Google Drivessä os.: https://bit.ly/tutusyyskokous2022. Hallituksen ehdotus vaalijärjestykseksi (=äänestyksen ja ääntenlaskun toteuttaminen) ladataan myös samaan kansioon ennen kokousta. 

Kommentteja toimintasuunnitelmaan, talousarvioon ja strategiamateriaaleihin voi tehdä suoraan Google Drive -tiedostoihin tai lähettää seuran toimistolle os. tutuseura@gmail.com 30.10.2022 mennessä.

Toivomme myös, että mahdolliset ehdokkaat hallituksen jäseniksi ilmoittautuvat samaan osoitteeseen etukäteen, jotta ehdimme paremmin valmistautua äänestysprosessiin.  

Tiedoksi jäsenistölle

Seuran säännöissä mainitaan, että hallitus voi mahdollistaa osallistumisen vuosikokouksiin etänä. Tämän pohjalta seuran hallitus on 8.9.2022 päättänyt järjestää syyskokouksen hybridimuotoisena. Virallinen kokouspaikka on Tieteiden talo, sali 504 (Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki) mutta osallistua voi myös etänä. Zoom-palveluun on pääsy tietokoneella (sovelluksella ja selaimella) sekä puhelimeen ladattavalla sovelluksella. Hallitus on myös päättänyt, että asiamiesten käyttöä ei mahdollisteta henkilöjäsenten osalta ja että kokoukseen on ilmoittauduttava ohjeiden mukaisesti etukäteen, viim. 25.10.2022. 

Futura 1/2023

Futura 1/2023 Liikkumisen tulevaisuudet

Vier. päätoimittajat: Petri Tapio, Ira Ahokas, Anu Tuominen, Sami Kokko

Sisällysluettelo:

Pääkirjoitus

Petri Tapio, Ira Ahokas, Sami Kokko ja Anu Tuominen:
Lukijalle

Referee-artikkelit

Tommi Vasankari, Kari Tokola, Jani Raitanen, Päivi Kolu, Henri Vähä-Ypyä, Pauliina Husu, Jani Vaara,
Heikki Kyröläinen, Matti Santtila, Kai Pihlainen ja Harri Sievänen:

Suomalaisten kestävyyskunto on laskenut vuosikymmeniä – onko Suomessa tulevaisuudessa enää hyväkuntoisia yli 50-vuotiaita työntekijöitä?

Vuokko Heikinheimo, Ville Helminen, Linda Karjalainen, Maija Tiitu, Jari Lyytimäki ja Riikka Paloniemi:
Tulevaisuuden kaupunki on käveltävä – globaaleja mittareita kaupunkiseutuja kirittämään

Artikkelit

Johannes Mesimäki, Esko Lehtonen ja Anu Tuominen:
Syökseekö liikenteen teknologiamurros meidät kohti liikkumattomuutta?

Katariina Kiviluoto ja Petri Tapio:
Eripura, voimaantuminen, väsähdys vai tasapaino – Fyysisen aktiivisuuden skenaariot

Katsaus

Ira Ahokas, Essi Silvonen ja Petri Tapio:
Arkiliikkumisen liiketoiminnasta ratkaisuja liikkumattomuuden haasteeseen Mental Time Travel -menetelmällä

In memoriam

Ele Alenius 1925-2022

*


Tilaukset: toimisto@tutuseura.fi.

*

Kirjoituskutsu


Futura-lehden 1/2023 numeron teemana on liikkumisen tulevaisuudet. Liikkumista käsitellään sekä fyysisen aktiivisuuden että kestävien kulkutapojen näkökulmasta. Viime vuosikymmenet ovat vieneet automatisoituneet ja digitalisoituneet yhteiskunnat kohti tilannetta, jossa ihmiset istuvat yhä enemmän työssään, koulussaan, vapaa-aikanaan ja liikkuessaan paikasta toiseen, useimmiten autolla ajaen tai kyydissä istuen. Elämäntapojen passivoituminen on kytköksissä monenlaisiin kysymyksiin kansanterveydestä, terveydenhuollon kustannuksista, urheilumenestyksestä, maanpuolustuskyvystä aina kulkutavan valintaan ja liikenteen päästöihin.

Tässä teemanumerossa kysymme, onko Homo sapiens’ista tulossa Homo sedens – istuva ihminen? Kirjoitukset voivat käsitellä esimerkiksi aktiivisten kulkutapojen, muun fyysisen aktiivisuuden ja harrastusmuotojen trendejä sekä niiden tulevaisuudennäkymiä. Millaisia uhkia ja mahdollisuuksia on hahmotettavissa? Minkälaiset tekijät, heikot signaalit tai villit kortit voivat tuoda epäjatkuvuutta trendeihin? Millaisia ovat näiden vaihtoehtoiset skenaariot ja tulevaisuuskuvat? Mitä mahdollisuuksia on rakentaa toivottavia tulevaisuuksia liikunnallisille, terveille elämäntavoille?

Futura on luonteeltaan keskusteleva tiedelehti. Haemme yllä kuvattuja teemoja avoimesti käsitteleviä vertaisarvioitavia artikkeleita, vertaisarvioimattomia artikkeleita, katsauksia, kirja-arvosteluja, puheenvuoroja ja muita vapaamuotoisempia kirjoituksia. Kirjoitusten toivotaan sisältävän ainakin joitain tulevaisuudentutkimuksen lähteitä.

Tähän numeroon 1/2023 ehdotettavat tekstit lähetetään Futura-lehden toimituksen portaaliin: https://journal.fi/futura.
Vertaisarvioitavien artikkeleiden määräpäivä on 12.12.2022 ja muiden tekstien 16.1.2023.
Kirjoitusohjeet.

Lisätietoja teemanumeron vierailevilta päätoimittajilta:
Petri Tapio: petri.tapio@utu.fi professori, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Ira Ahokas: ira.ahokas@utu.fi tutkimuspäällikkö, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Anu Tuominen: anu.tuominen@vtt.fi johtava tutkija, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Sami Kokko: sami.p.kokko@jyu.fi apulaisprofessori, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän
yliopisto

Tulevaisuus tutuksi -virtuaalisarja 2022

Tulevaisuuden tutkimuksen seuralla on 15 yhteisöjäsentä, joiden joukkoon kuuluu korkeakouluja ja muita oppilaitoksia, tutkimuslaitoksia sekä muita tulevaisuudentutkimusta ja/tai ennakointia tekeviä tai edistäviä organisaatioita Suomessa.

Vuonna 2022 haluamme nostaa esiin yhteisöjäsenten laajaa tulevaisuusosaamista tutkimuksen, opetuksen ja tiedonlevittämisen saralla. Järjestämme siksi virtuaalisia tapahtumia, jossa kumppanina on joka kerta eri yhteisöjäsen.

Tilaisuudet:

  • 21.4.2021 klo 14–15.30 Otavia/Otavan Opisto ja Delfoi-webinaari. Maksuttoman webinaarin teemana on Delfoi-menetelmän organisaatiokäyttö. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen: 
  • 4.3.2022 Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Tulevaisuusohjaus (esitysmateriaalit, esitykset videona)
  • 16.2.2022 Heikot signaalit ja Sitran ennakointi

Tulevista webinaareista tiedotetaan myöhemmin. Tervetuloa mukaan!

// Jos organisaatiosi on kiinnostunut yhteisöjäsenyydestä, ole yhteydessä seuran toimistoon: tutuseura@gmail.com